Sivukartta | Tulosta

Historia

Kuoron perustaminen

Helsingin NMKY:ssä on mieskuoro perustettu kolme kertaa. Ensimmäisen kerran se tapahtui
noin kolme vuotta yhdistyksen perustamisen jälkeen vuonna 1892. Kuoro sulautui kuitenkin
varsin pian seuraavana vuonna perustettuun sekakuoroon. Toinen perustaminen tapahtui
1938. Kuoron kohtaloksi muodostui kuitenkin tuolloin 1939 alkanut Talvisota sekä Jatkosota.

Kolmannen kerran kuoron syntysanat lausuttiin Jatkosodan loppuvaiheessa Karhumäen
suunnalla. Sinisellä Prikaatilla oli siellä oma kuoro, joka esiintyi m.m. Karhumäen kirkon
vihkimistilaisuudessa. Kerran oli "siellä jossakin" koolla pieni joukko NMKY-miehiä.
Läsnä olivat ainakin
Auvo Nuotio, Tarmo Nuotio, Olavi Rahkonen, Erkki Suikkanen sekä
silloinen sotilaspastori Kari Pietilä, joka totesi keskustelun aikana: "Jos tästä sodasta vielä
elävänä selvitään, me perustetaan mieskuoro Helsingin NMKY:een".

Näin tapahtui siviiliin pääsyn jälkeen 14.1.1945, jolloin yhdistykselle saapui lehti-ilmoituksen
perusteella 60 miestä. Edellä mainitut henkilöt "julistautuivat" kuoron johtokunnaksi,
puheenjohtajana Kari Pietilä. Lisäksi siihen kuuluivat jo 1938 mukana ollut Toivo Karaste
sekä Harri Eljanko.

Laulunjohtajat

Kuoron laulunjohtajina olivat alkuvuosina Heikki Teittinen, Martti Räisänen ja Harald Andersen.
Kauimmin ovat laulunjohtajina toimineet Auvo Nuotio sekä
Teuvo Laine. Heidän jälkeensä ovat
kuoroa merkittävimmin johtaneet
Toivo Lampèn, Arvo Kuikka, Ilkka Bäckman ja Matti Vainio. 
Kuoroa ovat johtaneet lyhyehkön ajan myös Unto Huttunen, Klaus Paganus, Eero Sinikannel ja
Ossi Ojala. Vuoden 2011 alusta kuoroa on johtanut Jukka Okkonen.

Esiintymiset

Pääosa kuoron esiintymisistä on tapahtunut yhdistyksen tiloissa sekä muualla pääkaupungissa
ja lähiseudulla. Erittäin merkittäviä ovat olleet joulukonsertit Taivallahden eli Temppeliaukion kirkossa.
Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja piispa
Aarre Lauha vihki mainitun kirkon tarkoitukseensa
28.9.1969. Marras-joulukuun vaihteessa samana vuonna kirkon rakentamisen suorittanut
Polar-yhtymä järjesti työntekijöillensä kirkossa juhlan, jonka ohjelmassa mieskuoro esiintyi
Auvo Nuotion johdolla.

Sen jälkeen kuoron on järjestänyt tässä kuuluisuutta saavuttaneessa kauniissa pyhäkössä
joulukonsertin joka vuosi. Erikoisuutena voidaan todeta, että ohjelmistossa on aina ollut
Sune Carlssonin sävellys
Yrjö Jylhän runoon Pyhä yö. Näin tapahtuu myöskin seuraavassa
joulukonsertissa.

Kuoron solisteina eri tilaisuuksissa ovat esiintyneet monet tunnetut laulajat, mm. Taru Valjakka,
Johanna Rusanen, Hannu Niemelä ja Heikki Siukola.
Kuoroon ovat aikanaan kuuluneet mm. mailmanmaineeseen nousseet Kim Borg ja Jorma Hynninen.

Kuoro on konsertoinut useilla paikkakunnilla kotimaassa sekä kaikissa Pohjoismaissa, USA:ssa,
Englannissa, Saksassa, Unkarissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Kuoron ohjelmisto koostuu pääasiassa perinteisestä koti- ja ulkomaisesta mieskuoromusiikista.

Uusia laulajia

Kuoroon otetaan ilolla usia jäseniä.

Heikki Klemetin säveltämässä NMKY-poikien marssissa, kuoron tunnuslaulussa, ovat muun
muassa sanat "Missä meidän laulu soi, siellä koittaa aamun koi".

Tulepa kuuntelemaan tai itsekin laulamaan.


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait